Miten valmistautua vauvan tuloon ja mitä vauva tarvitsee



Yhdeksän kuukauden odotus voi tuntua pitkältä ajalta. Tuntuu, kuin vauvan syntymään olisi vielä kauhean pitkä aika. Muutaman kuukauden odotus on kuitenkin paikallaan kun totuttelemme ajatukseen uudesta perheenjäsenestä.
Vauvan tarvikkeiden määrä voi tuntua suurelta ja valikoima valtavalta. Miten niin pieni ihminen voi tarvita niin paljon kaikkea? Valikoimaa on paljon: eri värejä, tyylejä ja hintaluokkia löytyy jokaisesta esineestä.
Kaikkea ei tarvitse ostaa kerralla. Voit hankkia yhden esineen ja kun huomaat tarvitsevasi toisen, hanki se silloin. Vauvan vaatteita ei tarvitse ostaa vuodeksi eteenpäin, hanki niitä lisää vauvan kasvaessa.

Listasimme vinkit tarvikkeista, jotka tuleva äiti tarvitsee itselleen ja vauvalle

1. Liikkumisväline

Elämäntapaasi sopiva liikkumisväline. Vauvan kanssa voi melko pian syntymän jälkeen lähteä ulkoilemaan ja ihmisten ilmoille. Valitse hyvissä ajoin sinulle ja perheellesi sopivat lastenvaunut, kantoreppu tai kantoliina. Tutustu vaunujen valintaoppaaseen ja kantorepun valintaoppaaseen sivuillamme.

2. Nukkumapaikka

Vauvasi tarvitsee nukkumapaikan. Monet laittavat vauvan aluksi nukkumaan äitiyspakkauksen laatikkoon, josta sitten siirrytään pinnasänkyyn.
On myös erilaisia vaihtoehtoja. Vauva voi nukkua vanhempien kanssa samassa sängyssä perhepedissä. Vauvalla voi myös olla oma sänky kiinni vanhempiensa sängyssä ns. sivuvaununa. Sänkyä valitessa kannattaa pohtia sängyn käyttöikää. On olemassa sänkyjä, jotka kasvavat lapsen mukana vastasyntyneen sängystä taaperolle sopivaksi. Päiväunia lapsi voi nukkua vaunujen lisäksi päiväsängyssä tai vaikkapa vauvan riippukeinussa.

3. Turvakaukalo

Autoilija tarvitsee vauvalle turvakaukalon, jossa lapsi matkustaa turvallisesti. Kaukalon lisäksi voi hankkia telakan, jonka avulla turvakaukalo on helpompi, turvallisempi ja nopeampi kiinnittää autoon. Kaukaloa valitessa kannattaa huomioda myös vaunut. Usein kaukalon voi kiinnittää vaunun runkoon, jolloin esimerkiksi kaupassa käynti on sujuvaa.

4. Vauvanvaatteita

Isompien tarvikkeiden lisäksi vauvalle tulee varata riittävästi vaatteita. Pieni vauva kasvaa nopeasti ja vaatteet jäävät pieneksi. Vaatteita kannattaakin varata jo muutamassa koossa valmiiksi. Vaatteiden kokoon vaikuttaa syntymäpituus ja vauvan kasvutahti. Ihan pienimpiä vaatteita ei kannata etukäteen varata liian paljon. Varaa aina seuraavaa kokoa hieman enemmän kuin pientä. Seuraavaa kokoa käytetään aina hetken kauemmin, koska vauvan kasvutahti hidastuu.
 Hyvä sääntö on, että jokaista vaatekappaletta olisi ainakin kolme kappaletta. Yksi käytössä, yksi pesussa ja yksi kaapissa. Käytännössä helpottaa, jos bodyja ja housuja on useammat. Niitä tarvitaan välillä useammat päivässä. Ulkovaatteita riittää yhdet.

5. Imetysliivit

Äiti tarvitsee hyvät ja tukevat imetysliivit. Ensimmäiset liivit voi ostaa noin kuukausi ennen laskettua aikaa. Osta numeroa isommat liivit, kuin sinulla on loppuraskaudesta käytössä. Maidon nousu kasvattaa rintoja. Tutustu imetysliivien valintaoppaaseemme.

6. Liivinsuojat

Imetysliivien lisäksi äiti tarvitsee liivinsuojat. Suojat keräävät rinnoista mahdollisesti vuotavan maidon ja estävät paidan kastumisen. Suojia on sekä kertakäyttöisiä että pestäviä.